Sukututkimus

Sukututkimuksen aloittaminen

Ilman Eemeli Nikkistä tuskin tietäisimme paljon suvustamme. Hän paitsi kustansi sukututkimuksen, myös piiskasi usein ”pessimistiseltä” kuulostavaa sukututkijaa eteenpäin. Asiakirjoista ja kirjeenvaihdosta ei selviä, milloin tutkimus käynnistettiin. Ensimmäinen säilynyt asiaa käsittelevä kirje on elokuulta –41. Kirjeessä Mäntyharjun seurakunnan arkistoja tutkinut rovasti Airas ilmoitti lähettävänsä valmiina olevan materiaalin Eemeli Nikkiselle ja totesi sen olleen valmiin ”tässä laajuudessa” jo pitkään. Airas kertoi tutkineensa vain Tuomas Ristonpojan jälkeläisiä: ”johon Teidänkin perheenne ja isänne kuuluu”. Ilman rajausta selvityksen teko olisi laajentunut kovasti ja hän ilmoitti olevansa valmis laajentamaan sitä. Sota keskeytti sukututkimustyön.

Asiaan palattiin sodan jälkeen  maaliskuussa –47, jolloin Eemeli Nikkinen pyysi Airakselta laajempaa sukuselvitystä ja toivoi sen olevan valmiin toukokuussa, koska Nikkisen suvulla on ensimmäinen sukukokous juhannuksena -47. Airas lähetti osan materiaalista kesäkuussa ja totesi, ettei kyseessä ole ”mikään pieni työ”. Airas jäi odottelemaan vastausta siitä, selvitetäänkö jäljelle jääneitä sukuhaaroja. Airas palasi asiaan vielä runsaan vuoden kuluttua lähettämällä ”toisen sukuhaaran” , Antti Nikkisen nuoremman pojan Antin sukuhaaran selvityksen.. Hän totesi, ettei se ollutkaan kovin laaja ja, että siihen jäi kirkonkirjojen puutteellisuuksien takia vajavaisuuksia.

Sukututkimus oli melko selvää niin kauan kun tutkittiin sukua pelkästään Mäntyharjun kirkonarkistoista. Antti Nikkinen oli vanhin esi-isä, josta Mäntyharjun seurakunnan arkistossa oli vielä tietoja. Pyrittäessä selvittämään sitä edeltäviä aikoja oli turvauduttava valtion arkistoon. Eemeli Nikkinen palkkasi nuoren, valtionarkiston virkamiehen, filosofiantohtorin Erkki Kuujon tekemään sukuselvitystä. Jää epäselväksi, mistä Eemeli Nikkinen on Kuujon löytänyt, mutta tilaajan ja tutkijan välinen kirjeenvaihto on mielenkiintoista ja antaa hyvän kuvan siitä, millaista ”salapoliisityötä” sukututkimus on.
Erkki Kuujosta tuli myöhemmin Helsingin yliopiston historian professori ja hän toimi pitkään ylioppilastutkintolautakunnan puheenjohtajana. Eläkepäivinään hän on ollut mukana Mikkelin historian kirjoittamisessa. Marraskuussa –48 Kuujo ilmoitti, että hän on koettanut selvittää suvun vaiheita, muttei ole vanhan Suomen tilien joukossa olevista maa- ja henkikirjoista kuitenkaan voinut todeta Jäniskylässä asuneita Nikkisiä. Hän kirjoitti, että ko talo no 4 näyttää 1700-luvulla olleen Kånga nimisen suvun hallussa. Hän oli löytänyt Anders Nickin s. 2.11.1750, kastettu 9.11. Korpilahdelta kotoisin olevat vanhemmat  Christer Nickin ja Christin Hångain oli vihitty 19.12.1742. Pidemmälle ei päässyt, koska 1700-luvun alusta ei ollut säilynyt kirkonkirjoja. Kuujo kirjoitti: ”…koska jatkuvat tutkimukset olisivat varsin suuritöisiä ja tulokset ehkä vähäisiä, en niitä jatka, jollette katso niihin olevan syytä”.

Eemeli Nikkinen halusi kuitenkin jatkaa pitemmälle ja huomautti vastauskirjeessään olevansa ”valmis korvaamaan vaivannäkönne tuloksista riippumatta ja että asialla ei ole kiirettä”.
Jo helmikuun alussa –49 Kuujo lähetti seuraavan tilanneselostuksen, jossa hän totesi, että vaikka alussa näytti siltä, ettei suuresta etsiskelystä huolimatta löytyisi mainittavia lisiä, sitten löytyikin eräs eteenpäin vievä tie. Seurasi 10-sivuinen selvitys tutkimuksista, joissa palapelin paloja yhteen liittämällä Kuujo eteni taaksepäin aina Niiloon asti 1500-luvulle. ”Niilon on täytynyt syntyä 1500-luvun keskivaiheilla, koska hänen pojanpoikansa Iivari mainitaan talon isäntänä jo vuonna 1631. Mistä tämä Niilo on kotoisin, on todennäköisesti mahdoton selvittää. Joka tapauksessa on mielenkiintoista, että on päästy aina voutitilien antamiin tietoihin asti. Vain aniharvaa talonpoikaissukua voidaan Suomessa seurata 1500-luvukua varhaisempaan aikaan, koska keskiajalta on säilynyt vain hajanaisia asiakirjoja.”

Tutkimuksen tuloksena Kuujo listasi seuraavan isäntien sarjan: Niilo syntynyt noin vuonna 1550, Tapani Niilonpoika, Juhani Tapaninpoika, Tuomas Juhaninpoika, Risto Tuomaanpoika. Mainitut esi-isät asuivat Kukonkorven kylässä Nikkilän talossa. Kukonkorven kylä kuului  Hämeen lääniin ja siellä Hollolan hallintokuntaan, mutta seurakunnallisesti kylä on kuulunut Mäntyharjun pitäjään. Sarjan viimeisen Risto Tuomaanpojan poika Risto Ristonpoika näyttää noin vuonna 1710 muuttaneen Kukonkorven Nikkilästä Lahnaniemen (Korpilahden) kylään taloon no 3 eli Nikkilän taloon. Hänen poikansa on Antti Ristonpoika, syntynyt vuonna 1750, joka on myöhemmin asunut Mäntyharjun pitäjän  Saarikon talossa. Milloin tämä on tapahtunut on epäselvää Kuujon tutkimusten mukaan. Talo no 4 eli Saarikko oli Kångan suvun hallussa vielä vuonna 1782. 1782-1818 ei vanhassa Suomessa laadittu manttaaliluetteloita ja vuoden 1818 tietojen mukaan osa Saarikosta oli Nikkisen suvun hallussa. Kuujo päätti kirjeensä: ”Lopetan tähän selvitykseni, jossa toivoakseni on ainakin tärkeimmät haluamanne tiedot. Vielä suuremman varmuuden saamiseksi olisi tietenkin mahdollista etsiä käsiin kaikki säilyneet maakirja-, verorästi-, henkikirja- ym. luettelot ja seurata koko kylän asujamiston muutoksia. Jos taasen haluatte saada tietoja itse taloista, ilmenee kymmenysluetteloissa karjan ja kylvön suuruus. Työ on kuitenkin varsin aikaaviepää. Jos joskus haluatte lisätietoja, voin niitä kyllä etsiä, kunhan vain selvityksellä ei ole kiire.” Eemeli Nikkinen vastasi kirjeeseen joulukuussa –49 sydämellisesti kiittäen: ” Taaskin pyytäisin Teitä jatkamaan tutkimustyötä vielä varhaisempaan aikaan nähden, kun arvelitte siihen joitakin mahdollisuuksia olevan. Mutta olkoonpa mitä hyvänsä, niin yritettäisiin. Meillä on ensi juhannuksena Nikkinen-Nikkilä sukukokous, niin olisi hyvä, jos siihen mennessä joutaisitte ja saisitte tilaisuuden ryhtyä työhön. Myöhemminkin  kuin kesäkuussa lähetettävät tutkimukset otetaan mielihyvin vastaan.”

Kuujo vastasi jo seuraavassa kuussa. Hän lupasi jatkaa tutkimuksia ja maalis-huhtikuussa tulokset, ”…jotka valitettavasti voivat olla melko vähäiset. Parhaimmassakin tapauksessa k.o. Niilolle ei voi löytää kuin isän ja ehkäpä isoisän.” Hän totesi myös, että hänen lähettämäänsä selvitystä 1700-luvun osalta voisi melko vähällä työllä laajentaa mainittujen henkilöiden veljillä ja siskoilla. Eemeli Nikkinen oli kuitenkin kiinnostunut löytämään esivanhempia Niilolle ja niin muun sivulle päin haarautuvan tutkimuksen voisi jättää myöhäisempään aikaan. Eemeli Nikkisen sinnikkyys on silmiinpistävää ja jatkoa tutkimuksiin seurasikin jo helmikuussa –50. Kuujo totesi kirjoitti: ” Pyytämänne jatkuvat tutkimukset ovat onneksi tuottaneet tuloksia, jotka ylittävät odotukseni, joten tutkimuksiin käytetty aika ei mennyt hukkaan, kuten pelkäsin.” Hän selosti tutkimuksiensa kulkua maakirjoista ja päätyi aina vuoteen 1539, jolloin mainitaan Sipi Lassenpoika ensimmäisen kerran Sipin veljellä Pietari Lassenpojalla ja tämän pojalla Blasius Pietarinpojalla oli ainakin vuonna 1539 tila, joka aikaisemmin yhdessä Sipi Lassenpojan tilan kanssa oli ollut yksi tila, ilmeisesti Sipin ja Pietarin isän Lassen hallitsema. Vuotta 1539 aikaisempiin vuosiin ei päässyt, koska kyseistä vuotta ennen ei ollut olemassa ollenkaan voutitilejä yms. Vuoteen 1530 asti on julkaistu säilynyt keskiaikainen asiakirja-aineisto, mutta Kuujo ei löytänyt niistä asiaa valaisevaa tietoa.

Lopuksi Kuujo esitti todennäköisyysarveluja siitä, mistä Nikkiset olivat Kukonkorvelle saapuneet: Kukonkorpi kuului Asikkalan hallintopitäjään, joten kaikella todennäköisyydellä he ovat alunperin siirtyneet nykyisen Asikkalan sydänseuduilta Kukonkorpeen entisille erämailleen. Eemeli Nikkisen kiitoskirje Kuujolle maaliskuussa –50 jäi sukututkimusta käsittelevän kirjeenvaihdon viimeiseksi. Tutkimukset päättyivät. Eemeli Nikkisen veljenpoika Arvo Nikkinen on myöhemmin jatkanut ja täydentänyt Antti Nikkisen jälkeläisten ja suvun talojen tutkimusta.